Mustameri

Vuonna 1963 suomenruotsalainen taiteenhistorian asiantuntija Göran Schildt matkusti Daphnella tuntemattomalle Mustallemerelle Iasonin ja argonauttien jalanjälkiä seuraten.

Iasonin tarina – tai sen eri kombinaatiot – on ensimmäinen matkakertomus, joka mainitsee Mustanmeren kreikkalaisissa lähteissä. Hänen tehtävänsä hakea Kultainen Talja Argo-laivalla on hyvin suosittu ja on inspiroinut maailmaa jo yli 3 000 vuotta.

Kaksi Mustaamerta on olemassa – toinen elää klassisissa legendoissa ja on osa eurooppalaista kulttuuriperintöä, joka perustuu kreikkalaiseen, roomalaiseen ja Länsi-Eurooppalaisiin perinteisiin.

Toinen Mustameri on todellinen meri, joka on tarjonnut näyttämön monipuoliselle historialle ja monelle kansalle, joka on liikkunut sen etelä- ja pohjoisrannikkoja pitkin, Kreikan, Venetsian ja Genoan kolonisaatioille, nomadien imperiumille ja kansainväliselle kaupalle.

Sabiran kirjoitukset Mustastamerestä kertovat historiasta, pohjoismaalaisista kontakteista, Iasonin matkasta historiassa ja sen modernista tulkinnasta, ja matkasta Kolkhiiseen laivan koiran näkökulmasta – kirjoitettu alunperin neljällä kielellä.

Matka Kolkhiiseenschildt_cover_small

Vuonna 1963 Göran ja Christine Schildt tekivät ainutlaatuisen Mustanmeren matkan Iasonin ja argonauttien jalanjälkiä seuraten. Daphne ja sen miehistö löysivät antiikin ja nykyajan – tuntemattoman meren lumoavan historian.

Sabira Ståhlberg on kirjoittanut Mustanmeren matkasta ja historiasta ja valokuvat ovat Göran Schildtin alkuperäiskuvia. Kolmikielinen kirja (ruotsi, suomi, englanti).

Koiran elämää Mustallamerellämopsus-cover-fin_small

Iason ja hänen laivansa Argo tekevät uskaliaan matkan kaukaiseen Kolkhiiseen. Mukana ovat sankari Herkules, hapannaama Idas ja traakialainen laulaja Orfeus – ja kalastava koira Mopsus. Mustameri on vaarallinen sekä miehille että koirille ja argonautit kokevat monia seikkailuja etsiessään Kultaista Taljaa.